Lapsesta asti olen pitänyt erilaisista matelijoista. Sain ensimmäiset liskoni, kun olin n. 8-vuotias. Ne olivat Japaninkääpiötuliliskoja ja niitä tuli 2kpl. Luulimme ensin, että ne olivat naaras ja koiras, mutta myöhemmin kävi selväksi, että ne olivat kummatkin koiraita.
Meillä oli myös 100L akvaario, kun olin pienempi. Siellä meillä oli mustatetroja, neontetroja ja kultakaloja (silloin niitä sai vielä pitää noin pienessä akvaariossa). Se oli ihan kivaa ajanvietettä, kun katseli kaloja. Olisin kuitenkin mieluummin ottanut jonkinlaisen ison matelijan, kuten iguaanin tai gekon. Mutta niitä en koskaan saanut. Kävin vain ihastelemassa niitä eläinkaupoissa.
Nyt aikuisena voin itse päättää, mitä lemmikkejä otan ja niitähän nyt on jo kertynyt muutamia. Matelijoista minulla on tällä hetkellä käärme ja parta-agama. Ne ovat hyvin kiehtovia eläimiä, kun niihin tutustuu kunnolla ja pyrkii tekemään niille sellaiset oltavat, kuin niillä on luonnossakin. Tulevaisuudessa haluaisin ehkä jonkin isomman käärmeen/liskon, mutta silloin täytyy olla myös enemmän tilaa, joten saa nähdä mitä tapahtuu.