Tänään oli junat lakossa, niin ei päästy Kodan kanssa Hyvinkäälle agitreeneihin. Onneksi Nemon kasvattaja laittoi viestiä ja muistutti mätsäristä Koivukylässä. Päätin sitten lähteä sinne bussilla molempien koirien kanssa. Paikalla oli yllättävän paljon koiria, vaikka ilma oli hyvin pilvinen ja sateinen aina välillä. Oli haastetta olla kahden ison koiran kanssa liikenteellä, kun molemmat veti omiin suuntiinsa. Onneksi oli kurapuvut pojilla, niin ei turkki mennyt ihan huonoksi.
Nemo oli isoissa pennuissa nro 11 ja Koda isoissa aikuisissa nro 22 (Koda esiintyi kyllä vasta vikana, kun kehät meni päällekkäin). Nemoa vastassa oli ihana pieni kultainen noutaja, joka esiintyi todella nätisti. Nemo seisoi tosi hienosti, mutta taas tuo juokseminen meni vetämiseksi. Joten saimme sinisen nauhan taas. Loppukehässä juokseminen meni jo vähän paremmin ja seisominen sitäkin hienommin!Taas rupesi porukkaa tippumaan pois ja me jäimme. Lopulta meitä oli neljä ja sitten Nemo valittiin 1!Jee!Palkinnot olivat todella huonot, ei ruusukkeita, ei pokaaleja, ei ruokaa. Vain lelu ja jokin kelloradio...
Koda meni kehään siis vikana, vastassa oli suomenajokoira. Koda seisoi todella nätisti ja juokseminen meni upeasti. Suomenajokoira veti kehässä ja meni sinne sun tänne, eikä seisonutkaan. Se sai kuitenkin punaisen nauhan, mitä ihmettelen suuresti!Tuomarina toimi joku koirakouluttaja, mies. No, sinisten loppukehässä meidät valittiin neljän parhaan joukkoon ja lopulta oltiin 3!Hienoa Koda!:)Olin ihan yllättynyt Kodan käyttäytymisestä kehässä. Se ei murissut kellekkään ja keskittyi vain minuun :). Näköjään 1,5v tauko on tehnyt vain hyvää, Koda on selvästi aikuistunut!Harmi vain, ettemme voi oikeisiin näyttelyihin mennä vielä pitkään aikaan. Mutta mätsäreissä voisimme alkaa käydä molempien poikien kanssa :). Nyt kotona on 2 hyvin väsynyttä partaa :)