|
|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 | 31 | 1 | 2 | 3 | 4 |

Uusi vuosi
13.01.2010 23:54 | Saara
Uusi vuosi on taas. Se alkoi vähän ikävissä merkeissä, kun Hilma oli vähän kipeä ja lopulta 8.1 se oli nukkunut pois minun ollessa töissä. Hilma oli ensimmäinen jyrsijäni ja hyvin tärkeä minulle. Nyt Hilman paikalle asteli Nyytti, kiinankääpiöhamsteri Yökyöpelin hamsulasta. Nyytti on ihan pieni vielä, mutta sitäkin ihanampi.
Koirat voivat oikein hyvin ja energiaa niillä riittää. Yritän joka päivä juoksuttaa niitä metsässä, että saisivat edes osan puhdistaan pois, kun olen töissä. Elleivät koirat sitten ole mukana töissä. Nemon pigmentti ei ole palannut ollenkaan, vaan lähtenyt leviämään jo silmiin, joista on siis pigmentti lähtenyt. Aikeissa olisi otattaa biopsia Nemon nenästä, niin saadaan varmuus siitä, onko kyseessä vitiligo, eli pigmentin puutos. Sille ei sitten mitään mahda. Mutta onneksi tuo ei Nemoa haittaa =).
Viivi voi myös hyvin, ollaan käyty näyttelyissä hyvin arvosteluin. Viivi voisi vähän kasvaa, se on vielä kovin pieni tyttönen. Mutta eipä tuota ikääkään ole kovin paljoa...Suunnitelmissa on maaliskuussa Turku ja sitten huhtikuussa PetExpo- näyttelyt. Myös kaveria Viiville olen vähän suunnitellut =). Katsotaan, mitä tuleman pitää...

- Saara | Linkki
Päivityksiä parilta kuukaudelta...
01.12.2009 19:51 | Saara
Pitkästä aikaa ajattelin tännekin jotain kirjoitella. On ollut niin hankalaa saada lisää kuvia tänne, niin en ole sitten pahemmin jaksanut mitään kirjoitellakaan. Pitäisi yrittää hankkia oikeat kotisivut, joille mahtuisi kuviakin enemmän. Nyt pitää aina poistella vanhoja, että saa uusia.
Onhan tässä 4 kuukaudessa kaikkea tapahtunut. Viivikin täytti jo 6kk, iso tyttö!Ja kaunis kuin mikä; 2 näyttelyä takana ja molemmissa EX1 NOM eli tuomarin paras pentu! Vaikkakaan käyttäytyminen ei ole vielä ollut parasta mahdollista, kun Viiviä pelottaa vieraat kissat niin kovasti. Mutta kyllä se siitä. Jos meille vaikka putkahtaisi joskus toinen Sfinx. Olen kyllä niin rakastunut tuohon rotuun!
Koda ja Nemo voi niin hyvin kuin vain voi. Nemolta on lähtenyt pigmentti nenästä, huulista ja osin silmien ympäriltä. Käytiin sitä näyttämässä ihotauti-spesialistille Mevetissä ja siellä otettiin näytteitä Nemon suustakin. Tuloksena oli paljon bakteereja ja tulehdus suussa, jota nyt hoidellaan pois. Eihän tuo pigmentin puutos Nemon elämään mitenkään vaikuta, mutta ihmettelen vain mistä se tuli. Näyttelyt on tietysti pannassa niin kauan ennenkuin pigmentti palaa takaisin. Harmi, Nemo olisi päässyt junnuluokkaan vielä V09 ja PMV09-näyttelyihin.
Koda on voinut todella hyvin, maha toimii eikä ole oksennellut/ripuloinut. Ainoa mikä minua huolestuttaa on Kodan iho, joka vieläkin kutiaa, hilseilee ja punottaa (varsinkin tassut). Leikkasin taas Kodalta tassukarvat kokonaan pois, että pystyn pitämään ne puhtaampina. Eli ei ollakaan palaamassa näyttelyihin Kodan kanssa vielä ensi vuonnakaan. Ehkä sitten joskus, kun koira on kunnossa kokonaan. Onneksi vain Kodan maha on ok, se on tärkeintä.
Zorro-hamsterikin lähti hamsteritaivaaseen syksyllä. Ikää olikin jo vuoden verran. Hilma se vieläkin metelöi häkissään, ei kylläkään niin paljoa kuin ennen, nukkuu melkein koko ajan. Gerbiilitkin ovat ihan kunnossa. Samoin matelijat, ne ovat kovasti kasvaneet (käärme kohta 1m ja parta-agamakin n.20cm hännän kanssa).
Minä itse olen vaihtanut työpaikkaa Koivukylän Faunattareen, sain helpomman koti/työmatkan. Siellä on ollut aika kiirus, kun tavaraa tulee ja pitäs saada hyllyihin. Ja muutakin puuhaa riittää todella paljon!Mutta kivaa on ja mukavia asiakkaita.
Muut harrastukset on nyt olleet vähemmällä ja ehkä taas keväällä jatketaan Kodan kaa agilityn treenaamista, ihan omaksi huviksi, kilpailuihin en halua mennä Kodan kanssa, kun en oikein aina tiedä miten se käyttäytyy muiden koirien seurassa. Välillä ok, toiste taas se käy kiinni jos vaan pääsisi. Mutta se johtuu vain pelosta. Nemoa taas en ole paljoa kouluttanut, se on kyllä sellainen villilapsi!Ulkonakin poukkoilee joka paikassa ja vetää turkki suorana eteenpäin :). Mamma saa juosta oikein perässä (tulee kuntoiltua). Ehkä Nemonkin kanssa vielä innostutaan jotain tekemään...turha stressata, nehän on ihan kotikoiria =).
Kohta on joulukin, vaikkei siltä yhtään tunnu. Lunta ei missään ja vettä sataa..en ole viitsinyt edes laittaa esille mitään joulujuttuja, kun on niin pimeää ja kuraista...tosi tylsää...Joulu me vietetään kotona ja availlaan lahjoja, siitä pojat pitää!Ja tietysti syödään kinkkua (pojat pitää siitä kaikesta eniten!).
- Saara | Linkki
Näytelmiä
23.08.2009 19:21 | Saara
Tänään oli vuorossa Heinolan näyttely, mistä tuloksena JUK EH2. Nemo oli jo heti alkuun hermostunut ja vilkuili joka puolelle, mistä arvasin, että kehässä se ei tule pärjäämään. Mutta eipä se mitään, nyt vain pitää yrittää taas treenata Nemon kanssa ja käydä erilaisissa paikoissa, ettei se koko ajan sähellä. Käytiin viime keskiviikkona Koivukylässä poikien kanssa mätsärissä. Saatiin seuraksi Sari Mielonen ja Maisa ja Ella. Mätsäri oli taas pettymys, koska sitä ei pidetty "normaalin kaavan mukaan", vaan kaikki koirat meni kehään ensin, tai ekat 1-15 ja sitten 16-31 (isot koirat). Muuten kiva, mutta kahden koiran kanssa vaikea olla samaan aikaan kehässä. Eli Ella meni Kodan kanssa sitten kehässä, kun minä olin Nemon kanssa. Nemo ja Koda pääsivät ihan "loppuun" saakka, mutta eivät kuitenkaan 6 parhaan joukkoon. Kiitos Ellalle avusta!:) Maisa oli lopulta 3 kaikista 31 isosta koirasta, hienoa!!Palkinnotkin olivat todella säälittävät!
Kodan kanssa ei olla päästy kuin vasta yhdelle agitunnille, kun minulla on ollut töitä nyt juuri kaikkina niinä iltoina. Tosi harmi!Menee rahat hukkaan ja muutenkin. Eipä taida meidän agiurasta tulla yhtään mitään, kun en jaksa vapaa-ajallakaan mitään tehdä. Töitä on niin älyttömästi koko ajan...pitäisi saada lähempää paikka, niin ei menisi 2h päivässä vain työmatkoihin!Se alkaa kyllä taas tuntumaan...:(
Parasta varmaan on vain se, että saan Viivin ensi viikolla kotiin. Ensimmäinen näyttely meillä on 27.9.09 Tampereella. Mielenkiintoista :). Nemolla on nyt vain Vantaan näyttely ja sitten vasta joulukuussa messari. Turha maksaa kalliita näyttelyitä tuolla käytöksellä...pitää Nemollekin löytää jokin sopiva treenipaikka, niin saisi sen energiaa hyötykäyttöön, itseasiassa ilmoitin sen jo agilitytunneille lokakuussa :). Ihan vain harrastusmielessä, samoin kun Kodalla. Ehkä möllikisoihin joskus mennään Kodan kaa, mutta enpä usko että mitään muuta ikinä saadaan aikaan. 22.9 pitäisi mennä katsomaan vain möllikisoja, niin tiedän mitä siellä tapahtuu...
- Saara | Linkki
Kuulumisia
04.08.2009 00:01 | Saara
En ole ehtinyt paljoa tännekään kirjoitella. Nemo on ollut nyt näyttelytauolla ja seuraavan kerran mennään kehään Tuusulassa ja Vantaalla. Match Showssa käytiin 29.7 Munkkiniemessä, jossa Nemo sai PUN nauhan, mutta ei sitten pärjännyt isossa kehässä, vaikka tuomari kävi kahteen otteeseen Nemon luona, ehkä ikä oli syynä. Koda oli mukana siksi, että se kävi agilityvalinnassa HurHan kentällä, joka oli mätsärin vieressä. Meni muuten tosi loistavasti, mutta Koda karkasi vapautuskäskyn jälkeen ihanien spanielityttöjen luo. Sain sen kyllä sitten pois sieltä. Hormonit jyllää...Mutta saimme kuitenkin paikan syksyn ryhmästä, joka on TO iltaisin. Nemon rallytoko siirtyy nyt vähän, koska se olisi ollut samana päivänä ja samaan aikaan. Pitää keksiä jotain muuta.
Kaikista mukavin asia on se, että päätin ottaa Sfinx-kissan sijoitukseen. Katselin eri kenneleitä ja löysin Wanadoo-kissalasta sijoitusta hakevan tyttökissan. Ensin ajattelin, että vain katselen kissoja, mutta lopulta päätin hankkia sen nyt. Kyllä yksi kissa tässä porukassa menee. Halusin sijoituskissan, koska haluan käydä kissanäyttelyissä ja on mielenkiintoista nähdä sitten Viivin pennut yms. Ja tarvitsen varmaan paljon neuvoja alussa, kun tuo kissamaailma on niin kovin tuntematon minulle. Mutta varmasti sen oppii :). Ensimmäinen näyttelykin olisi luultavasti syyskuussa Tampereella.
Muut ötökät voi ihan hyvin, parta-agama kasvaa hyvää vauhtia ja samoin käärme. Jyrsijät alkavat olla aika vanhoja ja ikääntyminen näkyy varsinkin kääpiöhamsterissa. Mutta sellaistahan se elämä on. Koda voi tosi hyvin, se syö joka päivä ruokansa ja massaa on tullut luiden ympärille, jee!Ja turkki kasvaa myös, ehkä pääsemme ensi kesänä jossain näyttelyssä piipahtamaan...Olisi kiva saada arvio, mitä tuomarit siitä pitävät. Meiltähän jäi nuortenluokka kokonaan pois, eli nyt olisi avoinluokka. Nemolle olisi kiva saada toinen SERT ennen ensi vuotta, mutta jos se ei tule, niin sitten ei. Kodan kanssa jos uskaltaisi mennä agimöllikisoihin joskus...:)
- Saara | Linkki
Juhlimista
07.07.2009 23:22 | Saara
Olemme olleet nyt ihan juhlatuulella sunnuntaista asti :) Nemon kanssa lähdettiin sunnuntaina aamulla aikaisin kohti Hyvinkäätä ja koiranäyttelyä. Mentiin taas taksilla sitten Hyvinkään juna-asemalta. Nemolla oli yksi kilpakumppani junnuissa, mutta Nemo sitten sai vihdoinkin ERIn ja voitti junnuluokan. Sitten vain jännitettiin, että saako nuorten- tai avoimen luokan uros ERIn. Näin ei käynyt, joten minä shokissa menin kehään Nemon kanssa, joka oli sitten PU 1 ja sai sen SERTin :)Ja sitten hihkuttiin iloissamme! Lopulta Nemo oli VSP, mikä ei harmittanut yhtään, koska saimme sen mitä haimme: eka SERT ennen 1w synttäreitä.
Tänään Nemo täytti 1- vuotta!Iso poika se on jo, huh!Lähdettiin poikien kanssa pitkälle lenkille, kun tulin töistä. Sitten pojat pääsivät juoksemaan nurmikentälle ja siellä ne ottivatkin kaiken irti vapaudesta. Olimme kaikki todella märkiä, kun kotiin palasimme, mutta tyytyväisiä. Pojat kuivuivat vähän aikaa vessassa ja sitten annoin Nemolle hienon "kakun", maksalaatikon, missä oli meetwurstin pala "kynttilänä", kun nakit ei kelpaa Nemolle :). Kyllä maistui niin, että maksislaatikkoa oli pitkin lattioita, murut keräsi sitten Koda The Imuri :). Nemo sai lahjaksi vielä pehmopupun, joka oli poikien mielestä aivan SUPER ihana. Se on nyt nuoltu ja kuolattu kamalan näköseksi.
Kodan agitreenit meni eilen vähän penkin alle, kun Koda ei suostunut hyppäämään esteitä. Mutta yhtenä syynä voi olla se, että Kodalla oli taas ripulia ennenkuin lähettiin treeneihin, joten sen maha oli luultavasti taas kipeä...Mutta koska en nyt tiedä tarkkaa syytä, niin pyysin kaveria hieromaan Kodaa (opiskelee alaa). Joten To iltapäivällä Koda voi olla hyvin notkealla tuulella, toivotaan :). Nemolla alkaa Rally-tokon alkeiskurssi syyskuussa, katsotaan jos se olisi kiva laji. Muutama näyttelykin tässä olisi tiedossa, jos vain kyytiä saadaan.
( Päivitetty: 04.08.2009 00:00 )
- Saara | Linkki
|